SFR Advisors blogi

Sijoitusten koontiraportointi -  Telia Finlandin Henkilöstörahasto

Kirjoittanut Reeta Jutila | 02. 04. 2024

SFR Advisorsin sijoitusten koontiraportointipalvelu Telia Finlandin henkilöstörahaston tukena jo vuodesta 2019

Telia Finlandin henkilöstörahasto on perustettu vuonna 2002 ja se on yksi Suomen vanhimmista ja sijoitusomaisuudeltaan suurimmista henkilöstörahastoista. SFR Advisors on tuottanut Telian henkilöstörahastolle sijoitusten koontiraportointipalvelua vuodesta 2019 alkaen. Haastattelimme hallituksen puheenjohtajaa Mikko Sihvosta ja kysyimme, miten yhteistyömme on sujunut. 

 

Miksi hankitte sijoituksillenne koontiraportointipalvelun? 

Mikko aloitti Telian henkilöstörahaston hallituksessa vuonna 2014 ja samana vuonna alkoi pohdinta raportointipalvelun hankkimisesta. Heillä oli käytössään useita eri varainhoitajia, joista osa oli täyden valtakirjan sopimuksilla ja osa ei. Sijoitusten koontiraportointipalvelua tarvittiin siis usealle eri palveluntarjoajalle jakautuneen sijoitusomaisuuden kokonaisuuden seuraamiseksi. Lisäksi varainhoitajien suoriutumista suhteessa toisiinsa ja yleiseen markkinaan haluttiin pystyä tarkastelemaan.  

 

Miten päädyitte valitsemaan SFR Advisorsin kumppaniksenne? 

Vuonna 2014 palvelu hankittiin eräältä toiselta toimijalta, mutta muutaman vuoden kuluttua yhteistyö päättyi, kun toimija lopetti koontiraporttien tuottamisen liiketoiminnan. Vuonna 2018 Telian henkilöstörahasto kilpailutti Suomessa toimivat sijoitusten raportointipalveluiden tarjoajat ja päätyi valitsemaan kumppanikseen SFR Advisorsin. Mikon mukaan SFR Advisors tuli valituksi, sillä sen tarjoama kokonaisuus oli heille sopivin. Yhteistyön alkaessa SFR Advisorsin koontiraportointi oli vielä melko alkuvaiheessa, mutta vuosien aikana toiminta on kasvanut ja kehittynyt.

 

Miten sijoitusten koontiraportointi on toiminut? 

SFR Advisors toimittaa joka kuukausi henkilöstörahastolle raportin, joka käydään läpi hallituksen kokouksissa. Raportoinnin tavoitteena on saada kokonaiskuva Telian henkilöstörahaston sijoitustoiminnasta sekä seurata varainhoitajien suoriutumista ja nämä tavoitteet on Mikon mukaan saavutettu hyvin. 

Salkun kehitystä seurataan niin varainhoitajakohtaisesti, kuin myös omaisuusluokkakohtaisesti. Mikolle tärkeintä on, että raportin data on mahdollisimman täsmällistä ja että sen avulla pystytään vertailemaan miten varainhoitajat ovat pärjänneet suhteessa toisiinsa ja markkinaan. Mikon mukaan mitään suurempia haasteita ei yhteistyövuosien aikana ole ollut, ja jos raporteissa on ilmennyt korjattavaa, on muutokset tehty aina nopeasti.

 

Mitkä ovat koontiraportointipalvelun suurimmat hyödyt? 

Mikon mukaan raportointipalvelun avulla he pysyvät kartalla sijoitustoiminnastaan. Ulkopuolisen palveluntuottajan käyttäminen raportoinnissa tarjoaa myös ajansäästöä, sillä yhtä ammattimaisen raportoinnin tekeminen itse olisi haastavaa ja se vaatisi paljon aikaa. SFR Advisors siis mahdollistaa henkilöstörahaston ajan allokoimisen muihin asioihin. Mikko näkee raportointipalvelun samassa kategoriassa kuin kirjanpidonkin, joten sen ulkoistaminen tuntuu luonnolliselta. 

 

Miten yhteistyö SFR Advisorsin kanssa on sujunut? 

Mikon mukaan yhteistyö SFR Advisorsin kanssa on sujunut hyvin. Raportit ovat vastanneet tarpeita ja yhteydenpito on ollut onnistunutta ja keskusteluyhteys on ollut hyvä. Lisäksi henkilöstörahasto on saanut asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä tukea toimintaansa. Vuosien aikana SFR Advisors on myös järjestänyt erilaisia sijoittamiseen liittyviä koulutustilaisuuksia Telian henkilöstörahastolle ja ollut esittelemässä raportteja tarvittaessa erilaisissa kokouksissa. 

 

Mitä vinkkejä antaisit toisille yhteisöllisille sijoittajille, jotka miettivät koontiraportointipalvelun hankkimista? 

Jos sijoitusvarallisuus on pieni tai jos käytössä on vain yksi varainhoitaja, ei ulkopuolisen tuottama koontiraportointi ole välttämättä Mikon mukaan tarpeellinen. Jos kyseessä on kuitenkin heidän kaltaisensa suurempi sijoittaja, jolla on useita varainhoitajia hallinnoimassa varallisuutta, on järkevää harkita palvelun hankkimista. Lopuksi Mikko vielä toteaa, että SFR Advisorsin raportointipalvelu on ollut heille kustannus-tuottosuhteeltaan hyödyllinen. 

 

Tuntuuko sijoitusomaisuuden seuraaminen haastavalta?

Koontiraportointipalvelumme avulla näet kätevästi yhdeltä raportilta sijoitusomaisuutesi olennaisimmat tiedot. Palvelu mahdollistaa yksittäisten varainhoitajien ja salkkujen ja strategioiden keskinäisen vertailun. Tutustu koontiraportoinnin palveluumme täällä!